FANDOM


Tyylioppaan yksinkertainen tarkoitus on tehdä RuneWiki helposti luettavaksi ja ymmärrettäväksi pitäytyen tietyssä formaatissa. Tapa kuin tapa yleensä toimii, mutta jos kaikki tekevät asiat samalla tavalla, artikkelit ovat helpompia lukea ja käyttää sekä helpompia editoida ja kirjoittaa. Tähän oppaaseen perehtyminen on tärkeää, jotta jokaisen käyttäjän muokkaukset noudattaisivat samaa linjaa.

Artikkelien otsikot

Sivuilla tulee olla asainmukaiset nimet. Artikkelit tavaroista, hirviöistä, tehtävistä ja NPC-hahmoista tulee olla nimetty juuri kuten ne ovat nimetty pelissä. Jos sivun otsikko on ristiriidassa sisällön kanssa, muokkaa sisältöä vastaamaan otsikkoa.

Nimissä, paikoissa ja titteleissä tulee olla isot kirjaimet oikeilla kohdillaan, mutta koko sanaa ei tarvitse kirjoittaa isolla. Yleinen oikeinkirjoitussääntö on, että vain ensimmäinen kirjain kirjoitetaan isolla, mutta poikkeuksia toki on (esimerkiksi Pendant of Skill). Akronyymi ovat asia erikseen ja ne tulee kirjoittaa isolla.

Muista myös lihavoida sivun nimi, kun se ensimmäisen kerran mainitaan tekstissä.

Otsikot ja kappalejako

Artikkelien jakaminen pienempiin osiin - kappaleiksi - tekee niistä helpompaa lukea ja selata. Otsikoita käytetään jakamaan artikkelit kappaleisiin.

Lähdekoodimuokkain

Mikäli käytät lähdekoodimuokkainta, käytä == ilmaisemaan otsikko. Aloita ==, kirjoita otsikko ja lopeta ==.

Tämän osion otsikko näyttää tältä: ==Otsikot ja kappalejako== ja pienempi otsikko tältä: ===Lähdekoodimuokkain===.

Sanamuoto

  • Otsikoissa vain ensimmäinen kirjain tulee isolla.
  • Ei linkkejä otsikoihin.
  • Otsikon tulee olla asianmukainen ja tarkka, koska tämä auttaa artikkelin lukemisessa tai selaamisessa. Esimerkiksi älä käytä otsikkona sanaa "Hirviöt", jos aiot kertoa tyrmän tai alueen NPC-hahmoista, vaan otsikoi mieluummin muotoon "Asukkaat" ja käytä alaotsikkona "Hirviöt" ja "NCP-hahmot".

Johdatus aiheeseen

Johdatus tai aiheen esittely on yhteenveto artikkelin oleellisimmista asioista, herättäen kiinnostusta aiheeseen. Sen takia se tulisi jättää vain muutamaan lauseeseen. Tietyt tiedot tulisi kuitenkin jättää erilleen johdatuksesta, kuten esimerkiksi strategiat tai trivia. Tämä koskee artikkeleita, jotka täyttävät tietyn pituuden.

Artikkelit, joiden subjektiin viitataan pelinimellä ja koko nimellä tulisi mainita pelinimi ennen koko nimeä. Esimerkiksi Millie Miller, jonka artikkelin tulisi alkaa jotakuinkin näin: "Millie Miller, koko nimeltään Millicent Miller..." Kun pelinimi on osa hahmon koko nimeä, tulisi koko nimi ilmaista samantien. Esimerkkinä Reldon artikkeli tulisi aloittaa mainitsemalla Reldo Trimmly.

Teksti ja muotoilut

Sisäiset linkit

  • Jokaista kertaa kun artikkeli mainitaan sivulla, ei tarvitse linkittää. Hummeri voidaan mainita viisi kertaa, mutta siitä tarvitsee linkittää vain ensimmäinen. Jos tekstiä on paljon, voi artikkelin tarvittaessa linkittää useamminkin.
  • Kun tietty taito mainitaan artikkelissa, tulisi siitä käyttää suomennettua versiota lyhennyksien tai englanninkielisten (tai näiden välimallien) sijasta. Esimerkiksi ei näin "...malmia saa minettua..." tai "...malmia voi mainata..." vaan mieluummin vaikkapa näin "...malmi on louhittavissa..." tai "...malmia voi louhia...".
  • Linkittäessäsi toiseen artikkeliin, valitse kokonaan linkitettävä sana. Esimerkiksi ei näin "Guthixin" ("[[Guthix]]in") vaan näin "Guthixin" ("[[Guthixin]]").

Ulkoiset linkit

Ulkoilet linkitkin ovat tervetulleita, voit vaikka tarvittaessa linkittää RuneScapen viralliselle kotisivulle tai johonkin ulkoiseen lähteeseen.

Fontin väri

Värejä tulisi käyttää säästeliäästi.

Lihavointi ja kursivointi

Kursivointia tavanomaisesti käytetään painottamaan tiettyä sanaa, joskin sitä tulisi käyttää säästeliäästi. Liiallinen tai liian pitkien tekstien kursivoiminen voi vaikeuttaa tekstin lukemista ja selkeyttä.

Lihavointia käytetään, kun tarvitaan enemmän painoa sanalle tai sanottavalle asialle. Sitäkään ei tosin tulisi tarpeettomasti käyttää. Artikkelin otsikon ensimmäinen maininta sisältötekstissä tulisi aina lihavoida.

Lihavointi ja kursivointi yhdessä painottaa osioita hyvin, mutta sitä tulisi käyttää todella harvoin. Ei ole mitään yleisiä sääntöjä, milloin niitä tulisi käyttää yhdessä. Muotoilujen liiallinen käyttö tekstissä vaikeuttaa artikkelin lukemista ja siksi olisi hyvä, jos niitä käyttäisi vain siellä missä pitää.

Kursivointia ei käytetä lainauksissa ja lainaukset tulisi aina merkitä lainausmerkeillä.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki